perjantai 14. lokakuuta 2016

Pitkästä aikaa

Viime blogipäivityksestä onkin aikaa ja paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua. Koska en ole kovinkaan kovalla kirjoitustuulella niin tulee päivitys olemaan enemmän kuvapohjainen.

Kuva: Rita Larjava


Wildalla on taas juoksut ja vaikuttaa siltä että neidillä on puolen vuoden juoksuväli. Tarkoitus olisi astuttaa Wilda seuraavista juoksuista, joten toivottavasti on pennutuoksuinen kesä 2017. Lisää Wildan pentusuunnitelmista voit lukea suunnitelmat-sivulta.

Tytöt hoidossa työreissun aikana.
Kuva: Stefania Fält


Pennut ovat saavuttaneet kisaiän, mutta vielä on treenattavaa, joten ihan vielä ei nähdä Bustling’s-koiria kisoissa. Olen ehtinyt nähdä Rienan, Egon ja Wian kesän aikana. Riena oli melkein viikon hoidossa Turussa ja sen jälkeen Anniina vielä vietti pari päivää täällä. Oli ihanaa saada tutustua Rienaan kunnolla, ja parasta oli huomata miten helposti se sopeutui laumaan. Pidimme nopeat pentutreffit Helsingissä koko A-tiimin kanssa ja kaikista pennuista on kasvanut kauniita koiran alkuja.

Kuvat: Anniina Korjus

Riski sydän Riena <3

Äiti ja tytär <3

Siskot <3


Minun lauma <3


Loppukesästä oli myös leiri luvassa. Noonan kasvattaja Laura järjesti leirin kasvateillensa Kiteellä ja myös minun kasvatit Ego ja Riena osallistuivat leirille. Luvassa oli agilitya ja hyvää seuraa.

Ego, Riena ja Wilda Kiteellä <3
Kuva: Anniina Korjus
Batmanilla on ollut vähän epäonnea matkalla. Ensin kynsi irtosi kokonaan agilitytreeneissä, ja jouduimme ajamaan suoraan treeneistä klinikalle leikkaukseen. Syksyn aikana jätkä onnistui myös nielaisemaan ison kasan takiaisia, jotka olivat jääneet turkkiin kiinni. Takiaiset aiheuttivat haavan kurkussa, jonka seurauksen Batman käyttäytyi kun olisi tukehtumassa. Taas lähdimme klinikalle ja edessä oli nukutus ja kipulääkekuuri. Viikko tämän äksidentin jälkeen Batman onnistui löytämään kasan leipää missä oli nähtävästi rotanmyrkkyä, ja ehti syödä yhdestä leivästä palasen. Selvisimme säikähdyksellä ja hiilikuurilla. 




Isoin huoli äijän kanssa on kuitenkin ollut jatkuvat vatsavaivat. Batmanista on otettu kaiken maailman kokeet, mutta varsinaista syytä oireiluun ei löydy. Olen kuitenkin huomannut, että stressi taitaa olla suurin syy oireiluun. Vaikuttaa valitettavasti siltä, että Batmanilla on herkkä vatsa, joka reagoi voimakkaasti stressiin. Tällä hetkellä pidämme taukoa agilitysta, ja jää nähtäväksi pääsemmekö ikinä enää harrastamaan agilitya. Kaikki koirat eivät ole harrastuskoiria, ja vaikka potentiaalia olisi niin en näe syytä harrastaa koiran kanssa, jonka hermorakenne ei kestä. Tästä syystä Batmanista ei myöskään tule jalostuskoiraa, vaikka muuten niin ihana onkin. Batman asuu nyt hetken vanhempieni luona, jotta saadaan taas vatsa kuntoon ja vähän kiloja takaisin. Loviisassa Batman ei oireile lainakaan, Turussa taas välillä niin pahasti, ettei voi muuta kuin itkeä epätoivosta. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tärkeintä on kuitenkin se, että koiralla on hyvä olla.  


Kuva: Anniina Korjus

Parit kisat yritin kisata Batmanin kanssa, mutta valitettavasti se oli liian kova stressi äijälle joka oireili monta viikkoa vielä kisojen jälkeen. Aikamoinen menijä jätkä kyllä on <3 




Noonan kanssa tuntuu siltä, että agility on vihdoin alkanut sujumaan. Olemme onnistuneet vetämään pari puhdasta rataa ja yhdeltä radalta napsahti 2. sija ja SERT-A ja toiselta radalta taas 2. sija ja SERT-H. Eli nyt tikittää myöskin hyppyvaliokello, siistiä!








Agilitykuvat: Rita Larjava



Entäs mitä muuta elämässä on tapahtunut tässä vuoden aikana?


Olemme lenkkeillyt paljon ja...


hengaillut sohvalla.



Sain myös kandipaperit käteen keväällä. 


Syksy taas tulee näyttämään aikalailla tältä. Syksy meneekin aikalailla työn merkeissä ja hotellihuoneessa lojuen. Ehkä ehtisi joskus jotain agilityakin tehdä että päästään joskus kisaamaan myös Wildan kanssa... 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miehekästä porukkaa

C-pentue on vihdoin täällä, pentue mistä olen haaveillut siitä lähtien kun Riena oli noin kolme päivää vanha! Rienalle (Bustling's Attit...